torstaina, heinäkuuta 14, 2011

 

Tarina jatkuu

Sitruunapuun havina jatkuu vähän eri muodossa pieninä pihauksina. Tulkaa mukaan!

tiistaina, syyskuuta 30, 2008

 

Uusi alku

Haa, luulitte jo tietysti, että tämä blogi on hiljentynyt lopullisesti. Vielä mitä!

Muutoksia sen sijaan on elämään tullut. Mies, kissat ja työpaikka ovat samat. Ystäväpiirikin about. Moni muu onkin muuttunut.

Ensinnäkin. Sitruunapuu havisee nykyään omakotitalossa Kanta-Hämeessä. Puutarhanhoidosta turinointi tulee siis jatkumaan potenssin kaksi. Savimaata on 1272 neliötä. Valmiiksi kasvaa karviaisia, herukoita, tyrniä ja omenoita. Marja-aroniaa ja muita puskia on myös. Kukkapenkkejä useampia. Yksi tammi ja pari mäntyä. Nurmikkoa niin perkeleesti.

Toisekseen edessä on remonttia itsekseen ja ammattilaisen avulla. Talo on vuosimalli 1963. Pieni ja pirtsakka. Peruskuntoinen ja täynnä potentiaalia (ainakin meidän mielestä). Remontti nielee kaikki rahat seuraavina vuosina ja sitä kulutusjuhlaa ajattelin tänne dokumentoida.

Elämä on myös opettanut, että kaikkea ei voi saada, vaikka miten haluaisi. On silti jatkettava eteenpäin. Kyllä jotkut haaveet voivat toteutua - löysimmehän mekin tämän mörskämme.



Edit. Tasan kaksi vuotta tämän postauksen jälkeen syntyi Pikkupuutarhuri ja opetti taas uskomaan.

This page is powered by Blogger. Isn't yours?

Site Meter